Medialle

Lastennäytelmä veti väkeä teatteriin

Joensuun Kaupunginteatterin kävijämäärä oli kevätkaudella 2009 reilut 14.000. Määrä on parisataa katsojaa enemmän kuin vuosi sitten keväällä, koska muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen uusi lapsille suunnattu näytelmä keräsi mukavasti katsojia. Saavutusta voidaan pitää hyvänä, sillä yleensä paljon katsojia keräävää musikaalia tai musiikkinäytelmää ei ollut ohjelmistossa. Lipputuloja tosin kertyi vähemmän kuin vuosi sitten, koska lastennäytelmien liput ovat edullisempia kuin aikuisten liput. Esityskauden 2008-2009 kokonaiskatsojamäärä oli lähes 30.000 ja lipputulokertymä näille kahdelle kaudelle oli lähes 300.000 euroa.

Kevätkaudella keräsi eniten katsojia koko perheen musiikillinen seikkailunäytelmä Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu lunastaen näin kevään lastennäytelmälle asetut odotukset. Sen näki kuukauden aikana yli 4.000 katsojaa. Syyskaudelta ohjelmistossa jatkanut ja kiertueillakin nähty roisi veijarikomedia Jäniksen vuosi kokosi 2.500 katsojaa. Samaten syyskaudelta jatkanut Huojuva talo –draama kokosi liki tuhat katsojaa. Klassikkonäytelmä Lokki sen sijaan jäi hieman kävijätavoitteestaan. Sen näki kevään aikana vajaat 2.000 katsojaa.

Pienen näyttämön tuotannoista suosituin oli syyskaudelta ohjelmistossa jatkanut Paniikki, komedia kolmesta keski-ikäisestä miehestä hermoromahduksen partaalla. Sen näki yli tuhat katsojaa ja käyttöaste olikin 88 %. Myös Päästä irti –improt keräsi kolmessa esityksessään yli 200 katsoja ja liki täydet salit 93 %:n käyttöasteella. Pienen tauon jälkeen ohjelmistoon palannut Arvoituksellisia muunnelmia keräsi kolmisensataa katsojaa ja Peukalo-Liisa –nukketeatteriesityksen näki kotinäyttämöllä ja kiertueella yli tuhat lasta.

Vierailuesityksistä täydet katsomot keräsi Carlos Sedanon ja Grupo Vocal –lauluryhmän esitys All My Loving sekä Topi Mikkolan esittämä, Rosa Liksomin tekstiin perustuva monologi Mie olen niin mahtava mies kuten myös Kuopion kaupunginteatterin vierailuesitys Aekuset naeset. Seppo Timosen taiteilijajuhlamonologin Kuinka monta kyyneltä näki kevätkaudella 150 katsojaa ja tanssiesitys Kukaan ei katso kokosi reilut sata katsojaa.

Teatterin syyskausi avataan Joen Yössä 27. elokuuta ja esitystoiminta alkaa Puhdistus-näytelmän ensi-illalla 19. syyskuuta.