Medialle

Klassikkomusikaali The Sound of Music ensi-iltaan

Joensuun Kaupunginteatterin syksyn oman näytäntökauden avaa legendaarinen musikaali The Sound of Music. Musikaali on Richard Rodgersin ja Oscar Hammerstein II:n Broadway-musikaali vuodelta 1959. The Sound of Music perustuu löyhästi Maria Augusta Trappin muistelmiin Laulava Trappin perhe. Monista The Sound of Music -musikaalin lauluista on syntynyt klassikoita, joita yhä edelleen lauletaan koulujen musiikkitunneillakin – Edelweiss, Do-Re-Mi, sekä tietenkin nimikkokappale The Sound of Music.



Tarina alkaa, kun Nonnebergin luostari päättää lähettää nunnakokelaansa Marian ankaran leski-kapteeni von Trappin lasten kotiopettajattareksi. Marian sydämellisyys ja iloinen musisointi tuovat lohtua äidittömälle lapsikatraalle, ja lopulta Maria valloittaa myös kapteenin sydämen.
The Sound of Music -musikaalin Joensuun Kaupunginteatterille ohjaa vierailija Mikko Rasila. Hän vastaa myös esityksen koreografiasta. Rasila on pitkänlinjan ammattilainen niin näyttelijänä, koreografina kuin ohjaajanakin. Hän on tuttu myös lukuisista TV-esiintymisistään (mm. Tanssii tähtien kanssa ja Thalia-gaala sekä TV-sarjoista Kuumia aaltoja ja Shampanjaa ja vaahtokarkkeja). Lisäksi Rasila on toiminut alan opetustehtävissä. 



Pääosassa Mariana vierailee lappeenrantalaislähtöinen sopraano Jonna Imeläinen. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta (nyk. Metropolia) laulupedagogiksi. Imeläinen on esiintynyt lukuisten kuorojen ja orkesterien solistina sekä Suomessa että ulkomailla. Konserttilavojen ohella hän on esiintynyt myös musikaaleissa mm. pääroolissa Oulun kaupunginteatterin suurmusikaalissa Keisarin valssi.



Musikaalissa on kahdeksan henkinen orkesteri, jonka kapellimestarina toimii Esko Kauppinen. Musikaalin lavastajana vierailee Risto Karhula. Hän on tehnyt lavastuksia moniin tunnettuihin elokuviin mm. Tali-Ihantala 1944, Pahat pojat sekä Häjyt. Karhula on palkittu kahdesti Jussi-patsaalla parhaasta elokuvalavastuksesta (Iskelmäprinssi vuonna 1991 ja elokuvista Lunastus sekä Sagojogan ministeri vuonna 1997). 

Kapteeni von Trappin roolissa nähdään Petteri Rantatalo ja Abbedissana vierailee mezzosopraano Anu Pulkkinen. Lisäksi Trappin perheen lapsina nähdään 12 lapsiavustajaa (kaksoismiehistys), jotka valittiin rooleihinsa viime kevään koelaulutilaisuudessa.

The Sound of Music -musikaalin ensi-ilta on 24.9.2011 Joensuun Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Esitys kestää noin 2 h 45 min (sis. väliaika). Liput 30€/28€.