Medialle
Tero Heinämäki teatterinjohtajaksi
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys Ry:n hallitus on päättänyt kutsua seinäjokelaisen ohjaajan, teatteritaiteen maisteri Tero Antero Heinämäen Joensuun Kaupunginteatterin johtajaksi.
Johtajan tehtävä vapautuu 31.7.2010, kun teatterin nykyisen johtajan Riku Innamaan kausi päättyy hänen omasta toiveestaan. Innamaan viimeisen näytäntökauden alkaessa Joensuun Kaupunginteatterin talous on tasapainossa, katsomossa yleisöä ja ohjelmisto kiinnostava ja kunnianhimoinen.
Innamaan työtä jatkamaan tuleva 39-vuotias Heinämäki toimii parhaillaan Seinäjoen kaupunginteatterissa ohjaajana. Aiemmin hän on ollut kiinnitettynä ohjaajana Kouvolan teatterissa ja hän on vieraillut mm. Circus Maximuksessa, Hämeenlinnan Kaupungin Teatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa.
"Joensuun kaupunginteatterin johtajan tehtävä herätti laajaa kiinnostusta teatteri- ja kulttuuriväen joukossa.", kertoo teatteria ylläpitävän teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Elo.
"Hallitus edellytti valittavalta ohjaajalta kokemusta ammattiteatterista. Useiden tehtävästä kiinnostuneiden alan ammattilaisten joukosta Tero Heinämäki vakuutti kokonaisnäkemyksellään, innostuksellaan sekä valmiudellaan sitoutua tehtävään sen edellyttämällä tavalla".
Heinämäen kausi alkaa 1.8.2010 ja sopimus on 3 + 2 -vuotinen.
Lisätietoja:
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys Ry:n puheenjohtaja Timo Elo, 050 511 8293 Tero Heinämäki 040 774 8431
-
2013
-
13 uponnutta vuotta ensi-iltaan
16-05-2013 -
Uusia työntekijöitä
03-05-2013 -
Yhteistuotantoja, vierailuja ja uusi Teatteriklubi (2)
29-04-2013 -
Musikaali Katri Helena eli kuu järven yllä ohjelmistoon syksyllä 2013 (2)
26-03-2013 -
Radikaaleinta on arki
14-03-2013 -
Koko perheen musikaali Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi
26-02-2013 -
Kiskot itää -revyyn kantaesitys 9.2.2013 klo 19
05-02-2013
-
-
2012
-
Teatterimuistoja äänitteinä
28-11-2012 -
Teatterimuistoja kuullaan Iskelmä Rexissä
14-11-2012 -
Kiskot itää ja elämä jatkuu - myös juhlavuoden jälkeen
23-10-2012 -
Nenäpäivä 9.11.2012
22-10-2012 -
16 hakemusta johtajan pestiin
09-10-2012 -
Markku Kurki vs. talouspäällikkö
01-10-2012 -
Kirsikkapuisto
18-09-2012 -
Katsomosta kulisseihin
12-09-2012 -
Tero Heinämäen pesti Joensuun kaupunginteatterin johdossa jää kolmivuotiseksi
06-06-2012 -
Kaupunginteatterin syksyssä venäläistä klassikkoa, laatufarssia, uutta kotimaista komediaa sekä näyt
07-05-2012 -
Fantasiaseikkailu Ihmemaa Oz valtaa suuren näyttämön
03-05-2012 -
Kaupunginteatterin juhlavuoden syksyssä mielenkiintoisia vierailuja
27-04-2012 -
Uusi nykysirkusfestivaali toukokuussa Joensuussa
15-04-2012 -
Lasten suosikki Viiru ja Pesonen kevään ohjelmistoon
07-03-2012 -
Poutiaisen näköinen mies päristelee näyttämölle
01-02-2012 -
Törmäilykomedia Liika Viisas pienelle näyttämölle
15-01-2012 -
Musikaali The Sound of Music yleisön suosikki Joensuussa vuonna 2011
07-01-2012
-
-
2011
-
Nykysirkusryhmä Circo Aereo vierailee Joensuussa
01-11-2011 -
Juhlavuosi alkaa kotimaisilla komedioilla
27-10-2011 -
Luolamies saapuu Joensuuhun
20-10-2011 -
Kaupunginteatteri panostaa 100-vuotis juhlavuonna yleisötyöhön
16-10-2011 -
Jokelan Fundamentalisti pienelle näyttämölle
15-10-2011 -
Vauhdikas parisuhdefarssi Vaimoni on toista maata valtaa suuren näyttämön
01-10-2011 -
Klassikkomusikaali The Sound of Music ensi-iltaan
14-09-2011 -
Mikä elämässä on tärkeää silloin, kun aikaa on vähän?
01-09-2011 -
Vierailuesitys Paratiisi ja keskustelutilaisuus
15-08-2011 -
Mielenkiintoisten vierailuesitysten syksy
01-08-2011 -
Musiikillinen runosatu ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?” ensi-iltaan pienelle näyttämölle
15-03-2011 -
Joensuun Kaupunginteatterin syksyssä musikaalia, farssia ja psykologista draamaa
01-03-2011 -
The Sound of Music -musikaalin avustajat on valittu
25-02-2011 -
Nicholas Nickleby seikkailee suurella näyttämöllä
08-01-2011 -
Puhdistus ja Päällystakki yleisön suosikkeja Joensuussa vuonna 2010
07-01-2011
-
-
2010
-
Kahdeksan kärjessä – elämäni levyt vierailulla
02-11-2010 -
Heinähattu, Vilttitossu ja suuri pamaus vierailee Kaupunginteatterissa
01-11-2010 -
Kaupunginteatterin kevät on seikkailujen siivittämä
27-10-2010 -
Matti Ristisen Kaunis kansa vierailee pienellä näyttämöllä
01-10-2010 -
"Kullervo nykyajassa" -kilpailun nuoret palkittiin
02-09-2010 -
Cabaret-musikaali valtaa suuren näyttämön
01-09-2010 -
Päällystakki - komedia työelämän huononemisesta pienelle näyttämölle
07-05-2010 -
Uutta tulkintaa teatterin syksyssä
05-04-2010 -
Puhdistus ja Tohtori Sykerö kauden suosikkeja
04-04-2010 -
Tohtori Sykerö
03-04-2010 -
Kansainvälisen tanssin päivän gaala
02-04-2010 -
Cabaret ja Kullervo ohjelmistoon syksyllä
01-04-2010 -
Hyväntekeväisyysesitysten tuotto
22-03-2010 -
Viimeinen sikari
20-03-2010 -
Fragile - tämä puoli ylös, vierailuesitys
15-03-2010 -
2.3. palohälytys oli aiheeton
03-03-2010 -
SUOMEN TALVISOTA - uuden ajan iltamat
05-02-2010 -
Hyväntekeväisyysesitykset Haitille
30-01-2010 -
Odotus-vierailun lisäesitys
27-01-2010 -
Minä suojelen sinua - rintaruokittu esitys
21-01-2010 -
Puhdistus veti väkeä teatteriin
10-01-2010 -
Tero Heinämäki teatterinjohtajaksi
01-01-2010
-
-
2009
-
Innamaa ei jatka johtajana
25-11-2009 -
Uuden ajan iltamat ja Tohtori Sykerö kevään ohjelmistoon
05-11-2009 -
Sofi Oksanen Joensuussa
27-10-2009 -
Valo – lastenteatteritapahtuma
27-10-2009 -
Don Giovanni
20-10-2009 -
Synnyinmaa, vierailuesitys
13-10-2009 -
Ei makseta! Ei makseta!
13-10-2009 -
Akkapakka
06-10-2009 -
Joutomaa-festivaali
25-09-2009 -
Onnellinen prinssi
22-09-2009 -
Puhdistus
15-09-2009 -
Marko Pölönen käyttöpäälliköksi
10-09-2009 -
Ventola eläkkeelle Puhdistuksen ensi-illan jälkeen
27-08-2009 -
Lastennäytelmä veti väkeä teatteriin
09-06-2009 -
Matti Tolvanen alueteatterikuraattoriksi
19-05-2009 -
Keskustelutilaisuus kulttuurista 14.5.
11-05-2009 -
Tanssiteatteri Minimi vierailee
05-05-2009 -
Oksasen Puhdistus ohjelmistoon syksyllä
28-04-2009 -
Saapasjalkakissa ja ihmeellinen papupuu
21-04-2009 -
Keskustelutilaisuus kulttuurista
19-03-2009 -
Markku Maasilta 50 vuotta
26-02-2009 -
Pelastajan poika
26-02-2009 -
Mie olen niin mahtava mies
24-02-2009 -
Lokki
17-02-2009 -
Arvoituksellisia muunnelmia
15-01-2009 -
Jäniksen vuosi katsojien suosikki
08-01-2009
-
