KATSO TÄÄLTÄ ESITE TALON TILOISTA(PDF)

     KARTAT (PDF):
     Suuren näyttämön katsomo, parvi 
     Suuren näyttämön katsomo, permanto
     Valokartta
     Valokartta Legend 
     Suuren näyttämön näyttämöaukko 1:50 (A4)
     Suuren näyttämön pohja mitoilla 1:50 (A3)
     Suuren näyttämön pohja 1:50 (A3)
     Pienen näyttämön pohjakartta 
     Pienen näyttämön leikkauskuva
     Pienen näyttämön ripustustangot

     PANORAMAKUVAT (SWF):
     Yleisölämpiö
     Suuren näyttämön permanto

 
Joensuun Kaupunginteatteri (kaupungintalo) on epäilemättä Joensuun keskeisin rakennus niin sijainniltaan kuin arkkitehtuuriltaan. Rakennuksessa voi vielä aistia menneiden aikojen tunnelmaa ja siirtyä ajassa sata vuotta taaksepäin viime vuosisadan alkuun. Moni saman koko luokan alueellinen teatteri voi vain haaveilla yhtä loisteliaasta, aistikkaasta ja tunteikkaasta teatterirakennuksesta.

Toki vanhalla rakennuksella on myös rajoituksensa. Rakennus on suojeltu eivätkä minkäänlaiset laajennusmahdollisuudet tule  kysymykseen, toisaalta juuri teatterisalin pieni koko (273 asiakaspaikkaa) luo puitteet intiimille teatterikokemukselle.  Paikkapaikoin talon ikkunoista vetää ja äänieristys on heikkoa.  Rakennus on lisäksi sokkeloinen ja tilat ovat monella tavoin haasteelliset. Esteettömyys kuitenkin toteutuu sillä katukerrokseen, toisen kerroksen yleisölämpiöön ja neljännen kerroksen pienen näyttämön yleisölämpiöön on pääsy hissillä.

Kuulorajoitteisille on suuren näyttämön permannolla induktiosilmukka.

Vuokraamme teatterisalia sekä muita tiloja mahdollisuuksien mukaan mm. kokous- ja juhlakäyttöön. Pienen näyttämön vuokra alkaen 225 euroa ja suuren näyttämön vuokra alkaen 700 euroa. Lisätietoja antaa ja kyselyihin vastaa käyttöpäällikö Marko Pölönen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 050 310 9451.

Joensuun Pakkahuoneenpuistoon valmistui arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo vuonna 1914. Pielisjoen rannalla sijaitseva linnamainen rakennus edustaa tyyliltään kansallisromantiikkaa ja myöhäisjugendia. Kaupungintalo on rakennettu graniitista tehdyn korkean kivijalan päälle ja julkisivussa on käytetty punaista tiiltä. Rakennuksen sisä- ja ulkoarkkitehtuuria koristavat silhuetit, vaikuttavat vastakohtaisuudet ja ytimekkäät pystymuodot.

Sisätiloissa on maalamatonta puupintaa ja tasaisiin pintoihin on sijoitettu keskitetysti ornamentiikkaa. Rakennuksessa on kaikkiin ilmansuuntiin linjakas fasadi, jota korostaa korkea torni. Komea ja massiivinen torni on osa arkkitehtuuria ja se näkyy kaupungin keskustaan saakka. Julkisivun patsaat on suunnitellut kuvanveistäjä Johannes Haapasalo.

Joensuun kaupungitalo edustaan arkkitehti Saarisen kansallisromanttisen kauden myöhempää, hillittyä linjaa, jota on käytetty myös Helsingin rautatieaseman tai Lahden kaupungintalon arkkitehtuurissa.

Kaupungintalon historia

Aluksi kaupunkitalorakennuksessa toimivat valtuuston ja maistraatin lisäksi myös rahatoimikamari, raastuvanoikeus, palosammutuskunta, poliisikamari vankilakoppeineen (vankikopit sijaitsivat nykyisen narikankohdalla). Tiloissa toimi myös Suomen Pankki ja kansankirjasto. Lähimenneisyydestä on monille jäänyt mieleen kaupungintalon palo maaliskuussa 1966, joka oli lähellä tuhota rakennuksen. Rakenteet uusittiin ja lähivuosinakin niitä on entisöity uudestaan.Vuonna 1998 tehtiin rakennuksen laajin peruskorjaus. Tilat entisöitiin arkkitehdin alkuperäisten tila-, materiaali- ja väriratkaisujen mukaan.

Nykyään rakennus palvelee alkuperäisessä loistossaan. Kaupungintalo toimii hallinnollisena ja kulttuurillisena rakennuksena, jossa toimivat kaupungin keskushallinto, yhtymäjohto, kaupunginteatteri ja ravintola.

Eliel Saarinen

Gottlieb Eliel Saarinen oli kansainvälisesti tunnettu suomalainen arkkitehti. Hänen päätyylisuuntansa olivat kansallisromantiikka ja jugend. Eliel Saarinen on haudattu Hvitträskiin Kirkkonummelle.

Opiskellessaan teknisessä korkeakoulussa Eliel Saarinen tutustui kahteen muuhun nuoreen arkkitehtiin, Herman Geselliukseen ja Armas Lindgreniin. Kolmikko perusti 1896 arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarinen. Valmistuttuaan koulusta 1897 kolmikko osallistui arkkitehtikilpailuun, joka järjestettiin Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn tulevasta Suomen paviljongista. Gesellius, Lindgren ja Saarinen voittivat kilpailun kansallisromanttisella ehdotuksellaan. Linnamainen, kansallisilla aiheilla koristettu paviljonki, jonka suurta hallia hallitsivat Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-freskot, sai valtavan julkisuuden. Rakennuksesta tuli kansallisromanttisen arkkitehtuurin suunnannäyttäjä ja arkkitehtitoimistolle alkoi tulvia työtarjouksia.

Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen yhteiset työt kuuluvat Suomen kansallisromanttisen arkkitehtuurin mestariteoksiin. Näihin kuuluivat muun muassa vakuutusyhtiö Pohjolan talo (1901) ja Kansallismuseo (1905–10) Helsingissä, Suur-Merijoen kartano Viipurin maalaiskunnassa (1904, tuhoutui sodassa) sekä arkkitehtikolmikon oma “erämaa-ateljee” Hvitträsk (1902) Kirkkonummella. Toimisto suunnitteli myös useita asuintaloja Helsinkiin ja kehitti kokonaisvaltaista kansallisromanttista sisustustaidetta etenkin Suur-Merijoen kartanossa ja Hvitträskissä.

Itsenäinen ura Suomessa

Helsingin rautatieasemaArkkitehtitoimisto hajosi 1905, ja Saarinen alkoi toimia itsenäisenä arkkitehtina. Samalla hänen tyylinsä alkoi muuttua rönsyilevästä kansallisromantiikasta rationaalisempaan ja klassillisempaan suuntaan. Tämä näkyy selvästi Saarisen tunnetuimmasta työstä, Helsingin rautatieasemasta (1905–1914). Samoja arkkitehtonisia ideoita Saarinen käytti myös muissa saman ajan töissään, kuten Viipurin rautatieasemassa (1913, tuhoutui sodassa) sekä Lahden (1912) ja Joensuun (1914) kaupungintaloissa.

Eliel Saarinen avioitui liikekumppanin sisaren, kuvanveistäjä Loja Geselliuksen kanssa. Hviträskin erämaa-ateljeesta muodostui nopeasti käsityöläisten ja arkkitehtien keskus, jossa vierailivat muun muassa venäläinen kirjailija Maxim Gorki, kriitikko Julius Meier-Graefe, marsalkka Carl Gustaf Emil von Mannerheim ja säveltäjä Jean Sibelius.

Ura Yhdysvalloissa

Saarisen kansainvälinen läpimurto oli vuonna 1922 järjestetty Chicago Tribune -lehden pilvenpiirtäjän suunnittelua koskenut kilpailu. Saarinen sijoittui kilpailussa toiseksi. Saarinen laati myös Chicagon tuolloin joutomaana olleelle ranta-alueelle mittavan parannussuunnitelman.

Sanomalehtikustantaja George G. Broothin aktiivisuuden ansiosta Saarinen muutti vuonna 1923 Yhdysvaltoihin kehittämään ja suunnittelemaan Cranbrookin Taideakatemiaa. Booth oli hankkeen mesenaatti ja samalla sen ensisijainen pääsuunnittelija, joka pyysi Saarista hankkeen pääarkkitehdiksi. Saarisen tehtäviin kuuluivat sekä alueen että rakennusten suunnittelu ja opettaminen. Cranbrook oli Bauhausin amerikkalainen vastine ja perillinen. 1930-luvulla Saarinen siirtyi vähitellen yhä enemmän opetustoimen johtoon ja hän veti Cranbrookin oman perheensä lisäksi monia suomalaisia suunnittelijoita.[1] Broothin ja Saarisen yhteistoiminta oli 1900-luvun onnistuneimpia yhteistyöhankkeita.

Hän työskenteli arkkitehtipoikansa Eero Saarisen kanssa. Heidän töitään ovat muun muassa Kleinhansin konserttitalo Buffalossa ja Tabernacle kirkko Indianassa. Saaristen toimiston päätyö vuodelta 1949, jonka lopulliset piirustukset laati Eero Saarinen, on General Motorsin teknillinen keskus Detroitissa.

Teksti Samu Aarnio